Ekotehokas konesali -koulutus tuottaa kilpailuetua

Konesaleja rakennetaan ja suunnitellaan tällä hetkellä monelle paikkakunnalle Suomessa. Suomen viileä ilmasto, vakaat ja turvalliset olosuhteet ovat tärkeitä tekijöitä, kun konesalien sijaintia mietitään. Kajaanin entinen paperitehdasalue Renforsin ranta on jo tarjonnut tilat muutamalle huomattavalle konesalille.

Konesalien yleistyminen on myös lisännyt niiden energian kulutusta ja tämä on yksi syy sijoittaa datacentereitä esimerkiksi Kajaaniin. Pohjoisessa energiaa ei kulu niin paljon jäähdytykseen ja hukkalämpö voidaan hyödyntää eri tavoin. Energiatehokkuuden kehittäminen konesalien suunnittelussa ja rakentamisessa on tämän vuoksi tulevaisuudessa ensiarvoisen tärkeää. Kajaanissa asiaan on kiinnitetty huomiota, ja sitä työtä tukemaan AIKOPAssa alkoi 14.2. perjantaina uraauurtava koulutus, jossa ensimmäisen kerran koulutetaan kaikkia niitä osa-alueita, jotka ovat tärkeitä energiatehokkaiden konesalien suunnittelussa ja rakentamisessa.

Vuoden kestävällä koulutuskokonaisuudella koulutetaan alalle osaajia, jotka mahdollistavat konesaliyritysten sijoittumisen Kainuuseen ja muualle Suomeen. Uudet osaajat tuntevat myös energiatehokkuuteen vaikuttavat tekijät ja vaikuttavat osaltaan pienemmän hiilijalanjäljen syntymiseen konesalien rakentamisessa ja toiminnassa.

Koulutusta ovat toteuttamassa AIKOPAn lisäksi Kajaanin ammattikorkeakoulu, Kainuun Etu Oy ja monet Kajaanin Data Center Clusterissa toimivat yritykset. Tämän ensimmäisen koulutuksen toteuttamisen on mahdollistanut Kainuun ELY-keskuksen myöntämä ESR-rahoitus. Hankkeen aikana saatujen kokemusten pohjalta koulutusta voidaan toteuttaa jatkossa alan kehityksen edistämiseen.

Koulutukseen osallistuu 20 eri tekniikan alojen tai tietojenkäsittely asiantuntijaa eri puolelta Suomea.

Timo Hyvönen 3Gammasta kouluttamassa ITIL-perusteita.
Timo Hyvönen 3Gammasta kouluttamassa ITIL-perusteita.